HYPEA3

Uudet lukutaidot, kurssi Wikiopistossa
Kurssin tiedotteita Digiluku-blogissa.
Luennot: 15.9. - 6.10. tiistaisin 9-12, päätalo ls. A3
Parin vuoden takaa samalta kurssilta Wikispaces http://digiluku.wikispaces.com/
Suorannan ja Vadénin Vieraskynä-kolumni Hesarissa 28.1.2008: Internetin avoin Wikiopisto haastaa kansalliset korkeakoulut

Oma: Kurssin aineistoja (ja kommentteja) Diigossa http://groups.diigo.com/opiskelu_ta_y/bookmark/tag/HYPEA3

10.11. mennessä ryhmätyö

http://blogeista.wikispaces.com/

6.10. Luento

Mitä on lähdesuoja?

Legendat (kuten hippiliike) ja historia vapaan avoimen informaation syntymisesta. Copy left, GPL, Open Source vapaus on keksitty uudelleen klassisen hakkeriliikkeen (information wants to be free > koska se paranee nopeammin kuin suljettu ohjelmistokehitys) jälkeen (Bill Gates > tietokoneohjelmien omistaminen).

Informaation vapauden voi ajatella toisinpäin. Nää ei ole poliittisesti tai kulttuurisesti neutraaleja. On tahoja, joille informaation vapaus on huono asia.

Wikeillä ja blogeilla ei tehdä mitään, mitä ei olisi voitu tehdä jo 20 vuotta sitten, teknologia nyt madaltaa kynnyksiä ja ne, joille informaation vapaus on ongelma, heräävät, vrt. esim. ongelmat piratismin ja tekijänoikeuksien kanssa. Ongelmissa esim. bisnekset, jotka perustuvat informaation myymiseen, informaatiolle tehdään keinotekoisesti rajoituksia, vaikka teknisesti jakaminen olisi helppoa, tehdään keinotekoisesti niukkuutta. Kaikilla voisi teknisesti olla kaikki elokuvat, pelit, musiikit ja ohjelmat. Kehitetään ärsyttäviä teknologian huononnuksia kuten kopiosuojauksia ja nettitoiminnan nuuskimista.

Toinen iso blokki valtiovalta, joka perustuu informaation niukkuuteen toisin kuin voisi toivoa.

On myös yhteisöllisiä malleja, jotka perustuvat informaation niukkuuteen, kuten monet uskonnolliset yhteisöt (kuten Wikipedia vs Konservapedia).

Hippihakkerikin voi myöntää, että informaation vapaus tekee joitakin elämäntapoja ja kulttuureja mahdottomaksi.

Informaation vapaus ja yksityisyyden suoja ovat samalla puolella aitaa, vastaan bisneksen, vallan ja muiden vapaata informaatiota vastustavien blokkia.

Kansalaisyhteiskunta – valtio – markkinat

Miten vapaata oppimisen organisointi voisi olla? Osaamisen tunnistaminen ei esimerkiksi ole tyydyttävä, koska siihen tarvitaan sapluuna ja luettelot vaatimuksista ja tasoista.

Kuka kasvattaisi kasvattajaa? Opetusministerilläkin on ministerinsä.

Dewey: Demokratia ja kasvatus
-osallistumismahdollisuudet, niiden luominen kaikille
-yhteiskunnassa olevien instituutioitten joustava mukauttaminen vuorovaikutuksen ehtoihin (hyvä hallinto)

Kasvatus mediakulttuurissa -teos.
Nolla käytöksessä http://www.elokuvakeskus.com/levitys/nollakaytoksessa/nollakaytoksessa.htm

"Meidän pitääkin kirjoittaa seuraavaksi anarkistisen pedagogiikan teoria."
Slowlearning vs. minuuttipedagogiikka

29.9. Luento

Uses of blogs kirja sis. myös blogien käytöstä opetuksessa, artikkeliteos, suositeltava.

Oppiminen pankkitalletuksena. Em. kirjassa kuvataan erilaisia ajattelutapoja. Miten oppimista voidaan mieltää tuotoksena, jonka yksilö tekee ja asioilla on pysyvä järjestys, kuten taksonomia (vrt. folksonomy).

Ks. video http://www.youtube.com/watch?v=6gmP4nk0EOE

Koulussa kokeissa näkyy hyvin mielikuva siitä, mitä pitää osata: odotetaanko kirjaimellisesti ja sanamuodoltaan oikeitata vastauksia. Asiantuntemus osoitetaan koetilanteessa, jossa istutaan yksin hiljaa ja tuotetaan määrämuotoista tekstiä, ei saa puhua muiden kanssa. Vrt. työelämä, joka muuttaa koko ajan hysteerisen sosiaaliseksi, ei yksin auktoriteettinä tekemistä. Koulussa ja työelämässä tietotyön tilanne on 180° eri.

Asennemuutos ennalta asetetusta taksonomisesta virtaavaan folksonomiseen maailmaan. Freire bankin-tallettava kasvatus huono ja dialoginen hyvä. Mutta kyllä tätä voi miettiä rauhallisesti ja oppimispsykologisesti. Jonkun asian tiukka pänttääminen myös transformoi oppimista. Hyvä - huono näkökulmaa kannattaa miettiä.

Mitä hyötyä kaiken jakamisesta on ihmisille? Mihin se johtaa? Johtaako jakaminen parempaan maailmaan? Pelkistämistä voi aina miettiä kriittisesti. Onko oikein että työelämässä pitää laittaa kaikki peliin, eikö sekin ole riiston muoto, eikö voisi olla vain roolissa, töissä, mikä jättäisi turvatyynyt työelämän ja minuuden väliin.

Tuleeko todellisuudesta yksi iso mashup, josta emme voi erotella privaattia tilaa? Onko pedagogisilla ratkaisulla vaikutuksia sille, miten ihminen toimii maailmassa? Jos tietäminen on niukkuutta, jota jaetaan annostellen, johtaako tän tyyppinen pedagogiikka tottelevaisuuteen auktoriteetin edessä, myös hirmuhallinnon edessä, kyseenalaistamattomuuteen, konformistiseen, opitaan vain tietty malli ajatella, siihen, että meistä tulee koneen osasia?

Entäs sitten jakaminen ja anteliaisuus, luottamus toisiin (kuten Wikipedia), johtaako näihin pedagogisiin pohjautuvat ratkaisut toisenlaiseen maailmaan?

Ks. Lankshear, Colin & Knobel, Michele (2006). Blogging as Participation: The active sociality of a new literacy http://www.geocities.com/c.lankshear/work.html

Freire, Paulo, Pedagogy of the Oppressed, 1971 (luvut 1-3; luvussa 2 banking versus dialogical concept of education) http://www.marxists.org/subject/education/freire/pedagogy/

Missä oppiminen tapahtuu? Suoranta: turhan monesti tällaisessa paikassa, missä me nyt olemme, luentosalissa, luokassa. Mindset 1. Tässä mielikuvassa tieto on niukka resurssi, jossa auktoriteetit ja rakenne. Olemmeko tämän ajattelutavan vankeja? Suoranta: miksi Wikiopistossa tän kurssin aineistot? Oppiminen paljon muuta kuin tämä luentosali. Ks. esim. Wikiopiston kurssisivun kirjallisuusluetteloa, sieltä tavoittaa informaatiota paljon lisää.

Voisimmeko kehitellä koulutussektorilla lisää mindset 2 ajattelua? Valmiuksia mindset 2 olisi olemassa. Wikit voi auttaa muuttamaan ajattelutapaa. Sosialisaation ulottuvuus: normalisaatio vs. eventualisaatio. Normaalilta vaikuttavaa kamaa paljon, se tulee näkyväksi vasta kun se tulee epänormaaliksi, esim. se, että ei saa tentissä käyttää kirjoja.

Y. Engeström: tentin alussa: teillä on 20 min aikaa ennen tentin alkua kirjoittaa muistiinpanot, kun 20 min oli kulunut, laittakaa nimi ja keräsi muistiinpanot pois, tentti on päättynyt.

Opettajan näkökulmasta mindset 2 : putoaa jättiläisen hartioilta jättiläisen jalkoihin. Kokee kognitiivisesti rasittavana, kun ei ole olemassa valmista, mitä pitäisi opettaa.

Voiko opettamalla keksiä jotain uutta? Vai onko opettaminen aina vanhan toistamista?

(oma ajatus: oppivat verkostot, jos on vaikka monta opettajaa ja yhdistetään ns. oppijoitten osaamista, opettaja hämmentäjänä)

Mitä saa siitä, että tekee Wikipediaan artikkelin tai Knolliin artikkelin? Mitkä on ne lukutaidolliset asetukset? Ne on erilaiset. Wikipedia on tietyllä tavalla anonyymi, Knollissa taas nostamassa omaa häntäänsä, Wikipediassa antaa ihmiskunnalle, Knollissa Googlelle. Tiedon tuottamisen taito, luovuus, yksilöllisyys, on jollain tavalla erilainen, vaikka molemmissa on kyse jollakin tavalla mind set 2:n maailmasta. Knol on personoitua individualismia, Wikipediassa on kollektiivinen asiantuntijuus.

Normalisaation ilmentymä: sellaiset webbisivut, joissa on mainoksia, koetaan luetettavampana kuin se, missä ei ole. Mistä normalisaatio meihin tulee? Esim. se, että luotamme vanhoihin pitkiin valkoisiin miehiin?

Miten saadaan persoona verkkoon? Persoonallinen ihminen vastuullisena? Ei sitä saada. Mutta entäs, jos sä annat Kivan kautta mikrolainoja jollekin ihmiselle. Olethan sä silloin persoonallisesti vastuullisena.

Digitaalisuus ja globaalin etiikan teema. Joidenkin mielestä se voi olla mahdollisuus globaalin etiikan puolesta. Monenlainen personointi auttaa verkossa esim. rahankeruussa, auttaa, että on kohde ja myös se, että oman persoonansa saa näkyviin. Aiheesta mm. Peter Singer: How to safe lives? Mutta tuleeko edes Kivassa lainatessa mitään persoona-tunnetta. On vain tilisiirtoja ja kuvia + tekstiä netissä.

Globaali kylä juttu, voi alkaa naapuriksi jollekin http://www.nabuur.com/

Yksi auttamisen peruste on anonyymisyys. Digitaalinen sosiaalisuus: onko se mitään? No, joku taas kokee auttavansa, kosminen yksinäisyys helpottuu edes vähän. Ihminen voi laittaa eksistentialisoitunutta persoonaansa nettiin tai kirjoihin tai peleihin, mutta ihminen on myös konkreettinen. On asioita, joita pystyy tekemään klikkaamalla ja ne, mitä ei pysty tekemään, se raja tulee aina vastaan, klikkaamalla pystyy tekemään digitaalisia asioita (kuten Linus, wikipedia, yhteisöllisiä elokuvia kuten http://www.wreckamovie.com/), mutta ei voi halata, leipoa, istuttaa omenapuuta. Harmaa vyöhyke on, kuinka paljon ihmisen persoonallisuudesta on kummalla puolella, tiettyjä asioita saadaan digitaalisella puolella tehtyä ihan hyvin, mutta sitä on vaikeaa kääntää materiaalisen tuotannon puolelle (sähköautot http://www.sahkoautot.fi/ esimerkki, jossa digitaalinen yhteisöllisyys vuotaa reaalimaailman puolelle).

Shirley Turkle: nuoremmilal sukupolvilla ei enää tällaista rajaa, muuttuu

Lankshear: Bookspace vs. digital media space

Suositeltava nykysosiologi: Howard S. Becker, 80-vuotias mies, perustanut itselleen äskettäin omat nettisivut http://home.earthlink.net/~hsbecker/

29.9.: Tehtävä

Wikiopistossa tehtävä C: Mikä tekee sosiaalisesta mediasta sosiaalisen? Onko kaikkien vapaa osallistuminen sosiaalisen median olennaisin piirre? Vertaile Wikipedian [fi.wikipedia.org/] ja knolin [3] toimintatapoja vapaan osallistumisen näkökulmasta.

Kirjoitin just eilen vähän aihetta liipaten Wikiopiston, Ningin ja mikrokanavien vertailun: http://sometu.wikispaces.com/Oppimisverkostot

Yksi iso ero Wikipedian ja Knolin välillä on se, että Knolin kirjoittajat näkyvät persoonina ja kasvoina. Wikipediasta näkee pelkkiä nimiä, tosin nimen takaa saattaa löytää ihan kiinnostaviakin henkilötietoja, mutta ihmiset eivät useinkaan ole omilla nimillään. Wikipediassa tekstiä voi muokata kuka vain, mutta mitä tahansa muokkauksia ei sallita. Iseäni pelottaa kirjoittaa Wikipediaan. Siellä on oma kulttuurinsa. Olen kirjoittanut Wikiopistoon ja sekin on muuhun sosiaaliseen mediaan verrattuna hankalaa. Esimerkiksi, kun lisäsin kuvan löytämilläni ohjeilla, tein sen väärin ja joku poisti kuvan. Kommentoin profiilistani käytyyn keskusteluun. Myös botit käyvät puuttumassa tekstiin ja tuntuu, että teen jatkuvasti virheitä enkä muista, miten pitäisi kirjoittaa.

Knollissa on mahdollisuus kommentoida, profiilisivut on integroitu muuhun sosiaaliseen mediaan.

Wikipedian (Mediawikin) syötteet ovat raskaita seurata.

Wikipedia keskittyy sisältöön ja tekstit ovat oleellinen sisältö, teksti ei ole jonkun henkilön tuotus eikä henkilö ole tärkeä tekstissä. Knol on persoonan tuote ja henkilöt ovat keskeisesti esillä Knollissa.

22.9.: Tehtävä

Kriittinen kasvatusteoreetikko Henry Giroux väittää artikkelissaan The Spectacle of Illiteracy and the Crisis of Democracy Yhdysvaltojen kuuluvan maailman lukutaidottomimpiin kansakuntiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mitä hän tällä väitteellään tarkoittaa? Ja miten hän sitä perustelee? Millaisia lukutaidon käsitteitä hän artikkelissaan käyttää? Entä miten asiat ovat Suomessa? Arvioi tilannetta meillä.

Perustin opiskelua varten Diigo-ryhmän (ehkä juttelen siellä keskenäni). Luin artikkelin junassa ja kirjoitin muutamia ensikommentteja sekä alleviivasin (tai highlight… yliviivausta… huono ilmaus) keskeisimpiä.

Girouxin mukaan uudessa lukutaidottomuudessa ei ole kyse siitä, etteik osattaisi lukea ja kirjoittaa vaan yhteiskunnallisesta kansalaislukutaidosta. Yksityisistä kysymyksistä ei osata tehdä yleistyksiä. Yhteiskunnallinen toiminta ei ole enää keino vaikutta omiin oloihin. Keinovalikoima muutttuu barbaarikseksi, huudellaan ja käytetään eriasteista väkivaltaa. Rasismi lisääntyy. Ääriryhmät saavat kannatusta. Kriittinen tiedostaminen vaatisi vaivaa, joka ei kiinnosta.

Lukemisen aikana tuli mieleen:
Tätä vasten muistuma suomalaisesta polittiitsesta heräämisestä, miten opintopiireissä opiskeltiin ja otettiin selvää, miten kansanopistot vetivät nuoria, miten tiedostaminen oli kova sana ja sen eteen nähtiin vaivaa.
Ilmeneekö jotain vastaavaa lukutaidottomuutta Suomessa? Ruokkiiko poliitiikan kriisi tämän kaltaista suhdetta? Entä tosi-tv-maailman minä-minä-kulttuuri?
Voisi ajatella, että kyseessä on paluu myyttimaagiseen ajatteluun. Mitä ovat ne rituaalit, uhrimenot ja pahojen voimien lepyttelyt, joita nyt käytetään? Röyhtäisy ja murahdus sohvalta kaljapullo toisessa ja pitsapala toisessa kädessä.

22.9. Luentomuistiinpanot

Toiminnallisesta lukutaidosta laajempaan, kriittiseen lukutaitoon.

Suoranta: Mistä aloitettaisiin? Vaikka Väinö Linnan Täällä Pohjatähden alla (1959, -60, -62) kuunnellamadramatisoinnista. Liittyy suomalaiseen sivistystarinaan. Meidät on luettu maailmankartalle, pelastuksemme on ollut lukutaidon kehittyminen, kohtuu varhain ja laajasti. Taustaa sellaiselle ihmeelle kuin Väinö Linna, joka on yrittänyt sitten vaalia sitä perinnettä kertomalla tarinoita. Vadén: Olen viime aikoina miettinyt Aleksis Kiven Seitsemää veljestä (1870), joka kertoo paljon lukutaidosta, ABC-kirja. Sivistyksen tielle lähteminen. Johtaa suoraan Väinö Linnan kautta Pisa-menestykseen protestanttisen etiikan siivittämänä. Tää on sitä virallista kertomusta. Miksi täällä halutaan opettaa lukemaan 1700/1800-luvulla, perusta protestanttisuudesta vrt. katolisuus.

Raymand Williams (kirja: Televisio): jos oppii lukemaan jotakin (kansa Raamattua), oppii myös lukemaan muuta (kuten ateistista kirjallisuutta).

Silloin, kun Seitsemän veljestä ilmestyi, lukutaitoisia oli vain tuhansia (Suomen väkiluku 2 milj.). Lukutaito nelinkertaistui kolmessa vuosikymmenessä, väkiluku kasvoi 1900-taitteeseen mennessä 3 miljoonaa. Kirjallisen kulttuurin synty tulee hirveän nopeasti Suomeen.

Suomen väkiluku > suomen kieltä lukevien määrä kasvaa jääkiekkokäyrän mukaan, nopeasti koululaitoksen myötä. Yleinen oppivelvollisuus 1921. Kirjastolaitos ja kirjojen ostaminen ylläpitävät kirjallista kulttuuria.

Raili Kauppi (filosofian professori TaY, aiemmin kirjastonhoitaja): lukupiirejä kirjastoissa, myös kovia tieteitä, mukana työläisistä professoreihin. Tarina sekatyömiehestä, joka sijoitti vähät rahansa filosofian kirjaan.

Rahvaasta piti kasvattaa kansalaisia. Kansallisesti heräävä eliitti koko tehtäväkseen sivistää kansaa ja oli jopa perustamassa työväen yhdistyksiä (oli jopa kristillisiä työväenyhdistyksiä alkuaikoina). Perustettiin raittiusyhdistyksiä, joiden rooli oli merkittävä. Naisyhdistykset (Minna Cant & co.) korostavat naisten ja tyttöjen sivistystä.

Suomalaisuuden kertomusta problematisoidaan mm. Väinö Linnan teoksissa (ks. Varpion historiikki). Tästä juontuvat ristiriidat Linnan ja kulttuurieliitin välillä aikoinaan. Linna esimerkki itseoppinut, käytti itse itsestään termiä itseohjautunut. Luki tai kirjoitti "väärin" historiaa. Valtava taustatyö takana. Kaivoi sellaista materiaalia siihen aikaan, jota eivät historiantutkijatkaan olleet kaivaneet. Historiantutkijat olivat kuin Koskelan Jussin torppaa ihmetelleet: kas tuossapa on oivallinen torpan paikka. Linna teki työn, sai torjuntaa vastaansa, koska ei noudattanut suurta ylhäältä johdettua kertomusta.

Yliopistossa vallitsee edelleen formaalin koulutuksen hierarkkinen periaate, ylhäältä, keskitetysti johdettu.

Miksi rivimiesten, työläisten pitää kirjoittaa kirjoja? Nehän ovat yläluokan juttuja.

Lukutaito / kirjoitustaito on kaksiteräinen miekka. On ratkaisevaa, mistä lähtökohdista. Kyse on vallasta, omistamisesta, portinvartijoista (ei kaikkea julkaistu). Ensimmäinen aalto: kirjallinen herääminen. Toinen aalto: nyt, mitä elämme > valtavasti laajentunut kirjo. Vähän sellainen suppilomalli, jonka kurkkua sosiaalinen media laajentaa, ohitetaan portinvartijat, omistajat tai niiden kätyrit.

Nettijulkaisemisen demokraattinen potentiaali: voidaan pienillä resursseilla julkaista.

Uutta luovuutta digitaalisessa kulttuurissa, esim. Niilin hanhet. Vert. Titanic arkkiveisuihin tai Kerenski-lauluihin. Vanhat pilkkalaulut edustivat poliittista, uudemmat viihdettä, eivät niinkään yhteiskuntakritiikkiä.

Suomalaisessa koululaitoksessa alettiin 90-luvulla tuoda ylhäältä alas kampanjoina tietoyhteiskuntahankkeita. Kuvio on sen kaltainen, että käytetään valtiollista aparaattia, kuten sata vuotta aiemmin. Suoranta: "väittäisin näin, että jos aiemmin oli mukana kansalaisyhteiskunta, yhteiskunnalliset liikkeet, tässä jälkimmäisessä ei ollut näitä mukana vaan kyse oli valtio-ohjatusta." Tietoyhteiskuntahankkeet perustuivat ajatukseen siitä, että opettaja ohjaa käyttöä, yksi tietää ja muut harjoittelevat. Sosiaalinen media ei toimi näin. Koulut ei ihan oikeasti tiedä, mitä ne tekisivät sosiaalisella medialla. Pieni joukko pioneeriopettajia (tuhansia kyllä, mutta silti pieni joukko) tietää, mitä voitaisiin tehdä. Maailma on ylösalaisin, vielä kahteen kertaan, vertaisilta opitaan koulussa paljon, koulussa ei saa käyttää YouTubea ja vertaisverkkoja yms, kotona ei sitten muuta tehdäkkään. Pitkään ollut kuilu ikäryhmien ja tietotekniikan käytön suhteen. Informaalia oppimista pelätäänkin mm. firmoissa, että liikesalaisuudet vuotavat, mutta yhtä hyvin sama vertaisoppiminen voi olla koulussa pelottavaa hierarkian murtamista.

Sosialisaation nurinkääntämisen idea. Aikaisemmin oli niin, että vanhempi sukupolvi opetti tiedot, taidot ja asenteet nuoremmalle sukupolvelle. Nyt tämä on kääntynyt osittain nurin. Esim. lapset opettavat isovanhemmilleen netinkäyttöä. Toki tätä on aina tapahtunut, mutta teknologinen kehitys on ollut huimaa ja nuorempi sukupolvi on koko ajan kiinni teknologiassa, ottaa vastaan uudet.

Paul Willis (samaa koulukuntaan kuin Williams, brittiläinen kulttuuritutkija): nuoret ovat teknologian jalkaväkeä.

Pieni sivuteema: maailman eritahtisuus, esim. Suomessa on ollut eniten hevosia 1950-luvulla, nyt sama tilanne Romaniassa. Meillä on illuusio, että asiat menevät järjestyksessä, vaikka oikeasti maailma on sekainen. Sen näkeminen, jos pystyy katsomaan pinnan alle.

Digilukutaito ja digikuilu: ihmisten välillä ja maanosien välillä, aika pienillä askelilla. Suomessa erot ovat pieniä, ainut kuilu iässä, monissa muissa maissa myös talouden, koulutuksen, uskonnon, etnisen taustan vuoksi. Digikuilun ylittämisessä jo se, että tuhannen oppilaan koulussa yksi kone netissä, on iso juttu.

Kysymys: mitkä YouTube-videot Suomessa suosituimpia? Netti vastaa, miten voi etsiä: Tuubin advanced searchilla voi ainakin hakea kielen mukaan videoita. sitten relevanceksi view count, niin voisi osua suunnilleen kohdilleen.

22.9. Tehtävä

Mitä käytännön tilanteita on, joissa tarvitaan digilukutaitoa? Jossa on mukana joku laite ja millä tavalla se on siinä.

Digetiikka siis digitaalisen lukutaidon etiikka. Digialienaatio: onko digitaalinen maailma vieraannuttava? Vieraannuttaako se meitä toisistamme ihmisinä?

Ihmisten käytännöt eivät missään ole täydellisiä. Kaikki eivät voi soittaa bossille tai kysyä proffalta luentosalin paikkaa. Onko inhimillisempi maailma kuitenkin se, missä jonotettiin kerran viikossa professorin vastaanotolle?

Palvelut muuttuvat, maailma muokkautuu, jos luokittelut erilaisia, keskustelijat eivät kohtaa. Tekniikka edellä, teknikka määrittää formaatin. Sosiaalisen median paradigma on, että ihmiset tietävät, ihmiset yhdessä tietävät.

Lähiaikojen Aku Ankassa oli juttu, jossa Pelle Peloton digitalisoi koko Ankkalinnan.
Lukutaidon suhteen tuosta tuli mieleen tekstitykset tv:ssä ja niiden vaikutus suomalaiseen lukutaitoon.

Pohdintaa siitä, mitä on tapahtumassa syvään valistukseen perustuvalle sivistykselle: nopea tahti, lähteille ei enää mennä, juttujen kärjekäs ja myyvä otsikointi, paperilehti alkaa muistuttaa nettilehteä.

Blogissa vähän kuvausta päivän opiskelukokemuksista.

15.9.: Pari- tai ryhmätyö

Määritelkää tai selittäkää 'uusi lukutaito' omalla tavallanne sellaiselle, joka ei ole kuullut koko ilmausta ja jolla ei ole siitä aavistustakaan.

Määrittelen nyt tähän yksikseni, kun ei ole paria tai ryhmää käsillä. Lukeminen kohdistuu tekstiin ja miellämmme tekstin kirjoitukseksi. Mutta kirjojen kirjoituskaan ei ole pelkkää tekstiä. Kirjoissa on kuvia, taulukoita, taitto ja kirja on fyysinen kappale, jonka muoto johdattaa myös tulkitsemaan sisältöä.

Siis esimerkiksi kuva on mediatekstiä. Samalla tavalla myös digitaalinen informaatio eri muodoissaan voi muodostaa luettavan tekstin. Näin ollen vaikkapa elokuvan tai mainoksen katsominen voivat sisältyä lukutaitoon.

Mediatekstissä esittämisen tapa voi olla monenlaista: tekstuaalista, visuaalista, auditiivista, ehkä tulevaisuudessa myös haistettavaa, maistettavaa tai tunnettavaa. Esitys voi olla tallennusvälineellä (nauha, levyke, romppu, kovalevy, flashmuisti, verkkolevy). Pelkistetysti siis on informaatiota, joka muunnetaan johonkin muotoon, jolla voidaan välittää esitys eteenpäin. Lukijan on osattava avata, tulkita ja ymmärtää esitys.

Uutta lukutaidossa on monimuotoisuus ja se, että raja esittäjän ja lukijan välillä häviää. Lukija voi kommentoida tai hän voi versioida, koostaa uudelleen, viitata ja tietenkin myös levittää laittomasti sisältöjä eteenpäin.

Koska mediatekstien digitalisoituminen on helpottanut kopioimista ja levittämistä, lukutaidon piiriin on tullut myös kysymys tekijänoikeuksista.

EDIT

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License